Sivut

lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 1

Hyvää joulunodotusta kaikille ja tervetuloa joulukalenterini pariin! Jokaisesta luukusta paljastuu jotakin kirjoihin liittyvää: pääosassa ovat tietenkin jouluiset kirjat, mutta lisäksi julkaisen ainakin kirjalupauksia ensi vuodelle sekä omia joululahjatoiveitani kirjallisuuden parissa. Koska jouluun on kuitenkin vielä niin pitkä aika, aloitetaan jouluun laskeutuminen sarjakuvien muodossa.

Carl Barks - Carl Barksin joulu 2 Tarinat vuosilta 1953-1964. Toimittaneet Kirsi Ahonen, Tanja Falk, Jenni Kovanen, Riku Perälä, Kaisu Tupala, Ville Viitanen, Käännös- ja taittopalvelu Satelliitti. Karisto, 2008. 200 s. Kirjaston jouluhyllystä.

Carl Barksin joulu sisältää 19 noin 10-sivuista joulukertomusta, jotka Barks on piirtänyt vuosien 1953 ja 1964 välillä. Jokainen kertomuksista on myös aiemmin ilmestynyt Aku Ankoissa, joten mitään uutta tässä ei ole tarjolla. 10-sivuisten lisäksi mukana on myös muutama sivun pituinen strippi, sekä kuvakertomusmuotoon kirjoitettu Roope-sedän jouluaatto, joka on Barksin oma versio Dickensin Saiturin joulusta.

Muita tutumpia kertomuksia on ainakin Joulu Etelämerellä sekä Aku Ankka ja akuiitti ja akumaisen tyyliin kaikissa kertomuksissa ei todellakaan seikkailla lumen keskellä vaan myös tropiikissa ja meren alla. Joulun tunnelma kuitenkin löytyy jokaisesta kertomuksesta.

Carl Barksin joulu onkin omiaan nostattamaan joulufiilistä, vaikka kunnon jouluteokseksi siitä ei olekaan. Aku Ankan ystävät kuitenkin varmasti viihtyvät tämän parissa ja saahan tästä jo hyvän joulunodotuskalenterinkin, jos vaikkapa lukee yhden kertomuksen päivässä.

Luetteko te nyt joulun alla enemmän jouluista kirjallisuutta?
Olisiko joulukirjasuosituksia, joista voisin tännekin kirjoitella? (Tällä hetkellä kirjoja on jo kiitettävästi romaaneista lastenkirjallisuuteen, mutta uusia nimiä otetaan vastaan.)
Onko sinulla jokin tietty kirja, joka pitää lukea aina joulun alla?

2 kommenttia:

  1. Mauri Kunnaksen joulukirjoja tankkaan säännöllisesti ennen joulua :P
    Marko Leinon Joulutarinan olen myöskin lukenut jokunen vuosi sitten aatonaattona. En kyllä siitä perinnettä lähtenyt tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös kasa Kunnaksia lukulistalla tosin perinteeksi eivät oo ehtineet vielä muodostua. Joulutarina käytiin katsomassa silloin kun se tuli teatteriin ja oon sen lukemisen kanssa vähän ristiriitaisissa tunnelmissa, koska elokuva itsessään oli niin hyvä, että pelkään pilaavani osan kokemusta lukemalla sen...

      Poista