Sivut

torstai 20. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, luukku 20

Vuonna 2011 minulla oli ilo tutustua ja ihastua moneen uuteen kirjailijaan. Uusien tuttavuuksien listalla olivat tuolloin Hotakainen (tänäkin vuonna luettu yksi teos, Jumalan sana, tosin en rakastunut siihen yhtä palavasti kuin Juoksuhaudantiehen), Haahtela (jonka lähes koko tuotannon luin tänä vuonna, joten ihastus jatkuu), Ishiguro (jonka teoksia on edelleen TBR-listalla, mutta jota en ehtinyt tänä vuonna yhtään lukenaa), Murakami (jonka Norwegian Wood oli yksi vuoden parhaimmista teoksista), Hautala (jonka Kansalliskirja ihastutti minut ja jonka tuotanto minulla on nyt kokonaisuudessaan kirjahyllyssä), Calvino sekä Müller (jotka molemmat ihastuttavat edelleen, mutta en vain ole löytänyt aikaani heille).

Onneksi myös tänä vuonna kohtasin uusia kirjailijoita, joiden tuotantoa tulen varmasti lukemaan myös tulevaisuudessa. Vuoden alussa minua ihastutti Bo Carpelan, jolta luin ihastuttavan Lehtiä syksyn arkistosta jälkeen myös Kesän varjon. Julie Orringer hurmasi Näkymättömällä sillallaan ja toivonkin kuulevani hänestä myös jatkossa. Lionel Shriver osoittautui kaiken ylistyksensä ansainneeksi kun pääsin Poikani Kevinin maailmaan. A.S. Byatt nousi kertaheitolla suureksi suosikikseni luettuani kesällä hänen tiiliskivensä Lasten kirja. Juuri hetki sitten nautin vielä toisen Byattini tänä vuonna Pienen mustan kirjan merkeissä. Listalleni pääsi myös uusi novellisti kun pääsin tutustumaan Daniyal Mueenuddinin esikoiskokoelmaan Hunajaa ja tomua. Suomalaiset naiset antoivat myös vahvan osoituksena, sillä ihastuin niin Sanna Eevaan luettuani Olot että Katja Kaukoseen rakastuttuani Vihkivesiin. Lokakuussakin löysin vielä kaksi uutta ihastutta kun ensin luin sittemmin Finlandia-palkitun Ulla-Lena Lundbergin Jään ja melkein heti perään Petri Karran Pakenevat unet. Marraskuussa minua ihastutti Sarah Winman ja sitä ennen myös Aki Ollikainen. Myös Richard Yates pääsi hyvin ja kiinnostavien kirjailijoiden listalle.

Paljon olen siis löytänyt tänä vuonna uusia, kiinnostavia kirjailijoita puhumattakaan niistä vanhoista tutuista, joiden teosten parissa olen viihtynyt. Tämä vuosi on ollut jo tähän asti hieno ja toivon, että se tarjoaisi vielä loman aikana muutaman ihanan lukukokemuksen. Jos ei muuta, niin vuoden parhaimpien kirjojen valitsemisesta tulee aikamoinen urakka.

Millaisia kirjailijalöytöjä sinä teit tänä vuonna?

2 kommenttia:

  1. Minä tein kirjailijalöytöjä todella paljon, esim. Kochin, Shriverin, Atkinsonin, Bargumin, Heivollin, Lundbergin, Ullmannin...

    VastaaPoista
  2. Yksi parhaimpia uusia kirjallisia tuttavuuksia on Sarah Winman :)

    VastaaPoista