Sivut

torstai 3. huhtikuuta 2014

Se blogaa sittenkin!

Heipä hei kaikki uskollsiet seuraajani (on teitä sivupalkin mukaan vielä edelleen 57, kiitos kärsivällisyydestänne). Siitä on kohta jo lähes vuosi aikaa kun olen tänne mitään kirjoitellut. En ole kuitenkaan unohtanut blogia tai kirjoja (vaikka blogia en ole oikein edes avannut sitten viime heinäkuun ja kirjojakin olen lukenut luvattoman vähän), mutta inspiraatio on ollut vallan kokonaan karkuteillä. Mutta nyt, nyt otetaan härkää sarvista ja jatketaan taas.

Näin alkuun voisin vähän listata, mitä sitä onkaan tullut tänä vuonna jo luettua (lista on lyhyt, hyi minua!). Lyhytarvioita ainakin nyt näin aluksi, mutta mahdollisesti jokaisesta vielä myös vähän pidempi arvostelu tulevaisuudessa. Kommentoikaa, jos haluatte erityisesti jostakin tietystä teoksesta pidemmän arvion lukea.

Viime vuoden puolella reippaasti aloitettu, ja lopulta tämän vuoden alussa loppuunluettua paksukainen, Stephen Kingin 11.22.63 sai luvan olla vuoden ensimmäinen kirja. Eikä lainkaan hassumpi sellainen. Aikamatkailu näin suuressa mittakaavassa ei olekaan ennen ollut Kingin teoksen keskeisenä teemana, ei myöskään näin historiallisesti tunnettu tapahtuma. Luin tämän englanniksi, mutta se ei haitannut lainkaan tahtia, vaan tämän äärellä muistin taas tovin, miksi rakastan lukemista (ja Kingiä). Uppouduin rinnakkaismaailmoihin niin, että kerrankin pelkäsin loppua siksi, että tiesin sen olevan juuri niin lohduton kuin ajattelin.

Tämän jälkeen pääsinkin taas pitkästä aikaa tapaamaan lukupiirityttöjä. Vuoden ensimmäiseksi kirjaksemme valikoitui John Boynen Tarkoin vartioitu talo, jonka kotiutin hyvään hintaan Bazarin nettialesta. Toisin kuin Poika raidallisessa pyjamassa, tämä oli paljon enemmän oma juttuni. Tsaarin aikainen Venäjä on kiinnostava ajankohta, vaikkakin teoksessa olikin paikoitellen ei-niin-kovin-paikkaansapitäviä historiallisia faktoja. Lisäksi osasin jo aikaisessa vaiheessa nähdä, kuinka pääkertomukselle tulee käymään, joten missään vaiheessa en päässyt kokemaan mitään suuria tunne-elämyksiä.

Tammikuussa jaksoin vielä yhden kirjan verran, kun lukupinooni valikoitui joululahjaksi saatu Kari Hotakaisen Luonnon laki. Voi että miten minä tästä pidinkään. Ei se missään nimessä nouse ikisuosikkini Juoksuhaudantie tasolle, mutta tämän trilogian (Ihmisen osa, Jumalan sana) ehdottomasti paras teos tämä oli. Teoksesta välittyy piinaavan satiirisesti Hotakaisen omat kokemukset auto-onnettomuudensa jäljiltä.

Sitten tuli kunnon lukujumi ja selätin sen oikeasti vasta nyt, maaliskuun lopussa, kun sain päätettyä lukupiirikirjamme, Anne B. Ragden Berliininpoppelit. Tässä ehkä eniten häiritsi se, että tämä oli trilogian avaava osa, joten henkilöihin tutustuttiin paljon. Paljon jäi kertomatta, henkilöihin oli vielä hieman vaikea samaistua ja uusia kysymyksiä heräsi niin, että ainakin Erakkoravut on pakko lukea piakkoin. Puhumattakaan siitä, että ihastuin täysin sikalan pikkuisiin possuihin. Näillä eväillä kohti toivottavastin hyvin kirjarikasta kevättä.